Tuijotan tyhjää ruukkua temppelin pihalla Sri Lankan hehkuvan auringon alla. Mietin omia ja ryhmäni odotuksia matkasta. Kaikilla meillä on niitä, varsinkin tällaisen ’kerran elämässä’ reissun suhteen. On niitä sinulla ja minulla ihan pienempienkin juttujen suhteen, päivittäin.
Ovatko odotukset yleensä siunaus vai kirous? Se taitaa riippua siitä, olenko joustavasti myönteinen ja kestän sen, että aina ei mene hommat putkeen. Vai olenko periaatteessa myönteinen ja sitten kaikkea muuta, kun hommat eivät mene ihan niin kuin ajattelin. Olenko joustamattomasti kielteinen ja nyreä jo valmiiksi, ettei vain turhaan ole innoissaan? Odotanko kaiken menevän hyvin ja kestän sen, että ihan kaikki ei mene ’hyvin’. Vai odotanko pahinta ja lähes nautin siitä, että olin oikeassa. Nautinko siitä, että odotukseni osoittautuvat erilaisiksi kuin koettu todellisuus? Vai petynkö siihen, että toisella puolella maailmaa ei tehdäkään asioita niin kuin olen olettanut?
Tunnetusti optimisti ja pessimisti ovat molemmat oikeassa.
Viisas odottaa aina parasta ja ymmärtää, että ympäröivää maailmaamme sävelletään hetki kerrallaan ja säveltäjiä on monia. Orkesterin johtajiakin ilmaantuu useampia. Mikä on parasta? Senkin viisas ymmärtää olevan suhteellinen asia – jotakin, jonka vain aika kertoo. Tässä ja nyt voi jokin pikku juttu harmittaa, mutta se samainen asia voi osoittautua varsinaiseksi siunaukseksi. Ainakin meille on tällä reissulla tapahtunut useamman kerran niin, että pikku muutokset aikataulussa tms. ovat loppujen lopuksi hieno juttu. Vaativista ja tiukoista odotuksista tyhjä mieli yllättyy iloisesti.
Onnellinen ihminen odottaa sydän ja mieli auki uutta hetkeä ja tulkitsee sen aina parhaalla mahdollisella tavalla. Onnistunko itse aina näin tekemään? En tietenkään. Mutta sen ymmrrän jo minäkin, että onni on enemmän omissa odotuksissani kuin tapahtumissa ja asioissa ympärilläni.
Kaikki järjestyy. Kun tyhjennän mieleni odotuksista ja avaudun elämän antimille, saan vastaanottaa upeita kokemuksia.
