Koska olen puputtanut kasvisruokaa nelisenkymmentä vuotta, ajattelin, että saattaisin ansaita näin pääsiäisen kunniaksi puputytön arvonimen, vai mitä? Ainakin lapsenlapset olivat nimitykseni kannalla ja antoivat siihen sopivan puvustuksenkin. Tämän innoittamana haluan näyttää, että riittävä määrä kasviksia on paitsi mahdollista, myös nautinnollista syödä vaikkapa lounaaksi. Punnitsin kasvikset ennen pilkkomista ja sain painoksi 983 grammaa. Sillä päästään jo mukavasti lähelle päivittäisiä suosituksia monin päin maailmaa. Suomen varsin vaisut viralliset ohjeet ylitetään onneksi reippaasti.
Tämä haudutettu kasvismuhennos on tyypillinen arkiruokani, jota sitten maustan mieleni mukaan. Sen valmistamiseen ei mennyt kuin kymmenisen minuuttia. Koska yksi elämäntehtävistäni on kasvisruokien tekoon innostaminen eikä suinkaan sinulta lihan tai kalan kieltäminen, sanon taas:
jos haluat lisäksi nauttia ateriallasi lihaa tai kalaa, voit sen tottakai tehdä. Muistathan kuitenkin, että ne ovat oikeasti lisukkeita. Ainakin kehosi ja planettamme kiittää suuresti, jos pidät määrät kohtuullisina. Jos minä haluan tuhdimman aterian, lisään siihen papuja tai tofua eri tavoin valmistettuna.
Olennaista on se, mitä syömme aterioillamme eniten. Painopiste menee helposti nykyisin siihen, mitä emme syö. Siinä unohtuu se, että terveystutkimukset ympäri maailmaa vahvistavat yhden asian: mitä enemmän kasviksia syömme, sitä terveempinä pysymme. Ja virkeinä.
Lue lisää aiemmin julkaistusta blogistani
Silppua mangoldi tai lehtikaali ja kevätsipulit. Laita kaikki pannulle kuumaan seesamiöljyyn. Kääntele hetki sen verran, että kasvikset paahtuvat hieman. Lisää mausteet ja noin 1 dl vettä. Laita kansi päälle, vähennä lieden kuumuutta ja hauduta kypsäksi noin kymmenisen minuuttia. Lorauta valmiin seoksen päälle hieman paahdettua seesamiöljyä. Se antaa ihastuttavan maun ruualle.
![]() |
Vaikka söin ison lounaan, jäi kasvispaistosta yli sen verran, että kääräisin loput illalla riisipapereihin. Ne maistuivat oikein hyviltä! |
Yksi vastaus
Ahhh… kuulostaa ja näyttää herkulliselta! Lähtee kokeiluun 🙂